Kaupungin tilinpäätös

Kaupunkiuutiset esittää kaupungin luottamushenkilöjohdon kiitokset kaupungin virkamiesjohdolle ja itselleen.

Tilinpäätöksessä esitetään, että kaupunki on vuodelta 2015 4 miljoonaa ylijäämäinen. Mistä tuo ylijäämä on sitten saatu aikaan ja mitä sillä tehdään onkin jo sitten toinen juttu, siitä ei kerro luottamusjohto sen kummemmin kuin virkamiesjohtokaan mitään.

Kaupungin tilinpäätöksessähän päästään kirjauskikkailuilla aika pitkälle. Velkamäärän sanotaan laskeneen 11,6 miljoonaa. Valtuuston puheenjohtaja kilkattaa nyt kelloa, jonka mukaan velka voisi olla jopa 40 miljoonaa enemmän. Mistä tuo ajatus on lähtöisin, ennen kyseinen henkilö on kilkattanut kelloa, ettei kuntien ja valtion velalla ole mitään merkitystä. Sinänsä kannatettavaa ja oikeudenmukaista, että nyt elämässä olevat maksavat velkansa ja kulutuksensa siirtämättä niitä tuleville sukupolville, mutta oudoksuttaa tuo valtuuston puheenjohtajan kanta, osaako hän päättää mitä mieltä hän on. (Ei osaa siitä on toisaalla osoitus, ”Julkinen anteeksipyyntö”).  Sijoituksistakin ja niistä saaduista tuotoista kerrotaan jotain, unohtaen samalla kuka on nuo sijoitusvarat kaupungin leikittäväksi hankkinut. Ikävä kylläkin suuri osa heistä nukkuu jo pidempää unta, eikä saanut muuta kuin veronmaksajan roolin noissa sijoituksissa.

Tilinpäätöksessä on tarkasteltu ainoastaan euromääräisiä lukuja, ei sitä mitä kuluneella tilikaudella on saatu aikaiseksi elämänlaadun parantamiseksi Hämeenlinnassa. Se tuossa tilinpäätöksen kiitospuheissa unohdetaan täysin. Oleellisin seikka, jolla on jotain merkitystä.

Kaupunginjohtaja kehuu kuinka muut kunnat ottavat mallia Hämeenlinnasta, yksilöimättä mitä asiaa muut kunnat mallinaan Hämeenlinnassa pitävät. Onko mahdollisesti vauvaikäisten tilanne jotenkin parempi Hämeenlinnassa kuin muualla, onko mahdolliseti kouluikäisten tilanne jotenkin parempi Hämeenlinnassa kuin muualla, onko mahdolliseti ansiotyökäisten tilanne jotenkin parempi Hämeenlinnassa kuin muualla, onko mahdollisesti eläkeläisten tilanne jotenkin parempi Hämeenlinnassa kuin muualla, onko mahdollisesti sairaiden tilanne Hämeenlinnassa jotenkin parempi kuin muualla. Ne ovat niitä elämänlaatuasioita, joihin euromäärät vaikuttavat, mutta kaupungin johdolle ne näyttävät olevan kovin etäisiä.

Hämeenlinnaa kehutaan kuinka se kuuluu kymmenen tavoitelluimman asuinpaikan joukkoon, onko nuo kyselyyn osallistuneet asuneet kaikissa muissa kunnissa?

 

3 kommenttia artikkeliin “Kaupungin tilinpäätös”
  1. Jaska sanoo:

    Myönsihän Häsa että ilman näitä vain yhden kerran tuottavia tontin myyntituloja ym. plussaa on ainoastaan miljoona. Jutun mukaan muistaakseni luokkaa 100 ihmisen työpanos on myöskin poistettu kuntalaisten palveluista. Äkkiä kalkuloiden ilman näitä nyt työttömiä kaupungin talous olisi muutaman miljoonan miinuksella.

    Asiasta hieman sivuraiteelle liukuen ihmetytti muuten Häsan uutisointi Riihimäen väestökadosta viime vuoden osalta, kun joitain viikkoja sitten ilmoitettiin Riihimäeltä kadonneen 300 ihmistä. Kun toimittaja sittemmin haastatteli Riihimäen kaupunginjohtaja, Keskiruokasta, väitti tämä että Riihimäeltä oli kadonnut ainoastaan 87 henkilöä?

  2. Leo Leppänen sanoo:

    Pohjakirjoituksessa esille nostettuun moneen kysymykseen löytyy vastauksia netistä (mm. Hämeenlinnan sivustolta).

    Kun kirjoittaa kaupungin tilinpäätöksestä, kannattaa tutustua mm. tilinpäätösasiakirjaan, joka on netissä. Ei ole mitään järkeä kirjoitella Antti Sulosen tapaan edes persukanavalla yhden lehden kaupungin tilinpäätösinfosta julkaiseman pikku-uutisen perusteella. On ymmärrettävä, että juttu on vain pintaraapaisu.

    Persut ovat olleet aivan hiljaa kaupungin tilinpäätöksestä. Mikä siihen lienee syynä? Harvinainen tilanne. Ei edes Ilkkalan tai Ranteen ”noottia” täällä persukanavalla!

    Pitää paikkansa, että vuosien varrella Hämeenlinnasta on otettu monessa kunnassa mallia. Jos asia kiinnostaa Sulosta, hän saa vastauksia kilauttamalla esimerkiksi Kenakkalalle, Isosuolle, Rautiolle tai Kiemungille. Heiltä löytyy täsmällistä faktatietoa.

    On turha tällä kanavalla kysellä, miten jokin tutkimus on tehty. Pitää tutustua tutkimusraporttiin tai/ja ottaa yhteys tutkijaan.

  3. Antti Sulonen sanoo:

    Pohjakirjoitukseni käsitteli sitä kuinka luottamusjohto käsitteli tilinpäätöstä ja kuinka siitä Kaupunkiuutiset informoi. Sentään yli neljä miljoonaa ylijäämäinen. Aikamoinen pintaraapaisu, varsinkin henkilöille joilla ei ole muuta informaatiota tilinpäätöksestä saatavilla. Kuten Jaska kommentissaan kirjoittaa, pintaraapaisu oli todellinen pintaraapaisu.

    Tietääkseni en ole kirjoittanut persukanavalla, mutta, jos olen, Forssan kaupungin entinen virkamies toivottavasti minulle tuon siten esittää, että voin persukanavasta tehdä rikosilmoituksen luvattomasta tekstin lainauksesta. Tämän lehden päätoimittaja on minulle sähköpostiini kirjoittanut, että Hämeen Sanomat blogisivuston nimi ei ole muuttunut ja sinne voi blogata ja kommentoida vapaasti.

    Tilinpäätösasiakirjoistakaan ei kovin selkeästi näy, eikä voikaan näkyä mitä on saatu aikaiseksi elämänlaatua parantavaa eri väestöryhmien kohdalla aikaiseksi. Luulisi tuollaisen asian ainakin luottamusjohtoa sen verran kiinnostavan, että toisivat jotain konkreettista tehtyä parannusta esille elämänlaatuun kiitospuheissaan. Nythän tuo 4 miljoonaa euroa on liikaa kerättyä veroa ja kun se lasketaan per veronmaksaja tasajaolla niin summalla moni pienituloinen pystyisi parantamaan elämänlaatuaan omatoimisesti. Kaupungin luottamusjohto vain iloitsee ylijäämäeuroista.

    Tyhmähän se on Hämeenlinnakin, jos ei se muualta ota mallia. En jaksa uskoa, että Hämeenlinna on paikkakunta, josta koko muu Suomi ottaa mallia. Ainakin niillä paikkakunnilla missä minä olen asunut ja työskennellyt ei välttämättä ole asiat Hämeenlinnaa huonommin, joten ne eivät täältä mallia tarvitse, eivätkä ole mallia täältä ottaneet. Elämänlaadullisesti korkeatasoista elämää löytyy monien rajojen ulkopuoleltakin.
    Osanneeko Forssan kaupungin entinen virkamies kertoa mikä hämeenlinnassa on elämänlaadullisesti paremmin kuin missään muussa Suomen kunnassa.

    Kirjoitin omassa aloituksessani ikään kuin pilaillakseni tuollaisen kyselyn missä kunnassa haluasit asua kustannuksella. Harva on asunut kaikissa Suomen kunnissa joten vastaajilla ei ole kysymykseen muuta kuin mutu- / vatutuntumaa. Kysymykseni ei kaikile tosikoille mennyt perille.

css.php